top of page

VAALITEEMAT

Voidakseen parantaa taloudellista tilannettaan Lahden on onnistuttava parantamaan työllisyystilannettaan. Työpaikat syntyvät nykyään pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Lahden toteuttaa aktiivista työllistämispolitiikkaa ja tukea pienyrittäjien toiminnan ja kasvun edellytyksiä. Lahden tulisi olla pitkäjänteisen ja kestävän talouspolitiikan edelläkävijä. Kun Lahdessa investoidaan toimivaan liikenteeseen, tasa-arvoiseen koulutukseen ja koulutettuun työvoimaan, keskusta pidetään houkuttelevana ja yrityksille on tarjolla hyviä tontteja ja liiketiloja mahdollistaa se yksilöiden osaamisen hyödyntämisen kaupungin käyttöön. 

 

Kaikista ei ole yrittäjiksi, eikä kaikista tarvitse tulla yrittäjiä. Tärkeämpää olisi saada osaaminen ja innovointi yhteen. Laadukasta työtä saadaan kun liiketoiminta on huolella pohdittu ja työvoima ammattitaitosta ja hyvinvoivaa. Hyvien ideoiden jalostamisessa ja alkuun pääsemisessä kaupunki voisi olla entistä voimakkaammin mukana tarjoamalla erityisesti Lahden vahvuusalueiden tuntemusta ja verkostoja yhteen. Toivoisin, että kaupunki tukisi voimakkaammalla roolillaan kiertotalouden ja muotoilualan pienyrittäjyyttä. 


Erityisen ylpeä olen lahtelaisten pienyrittäjien esimerkillisestä verkostosta Lahti Design Dash, joka on oivallisen Hei Lahti - kartan takana. Tällaista toimintaa tulisi kehittää yhdessä kaupungin kanssa, jotta ajatusta pirteän kaupunkikulttuurin luomisesta ja paikallisen osaamisen esilletuomisesta voitaisiin jatkaa. Näin saadaan myös vahvaa kaupunkibrändiä luotua sekä alueen ulkopuolisiakin kiinnostumaan Lahdesta. Hyviä esimerkkejä investoivasta taloudesta meillä on esimerkiksi Vaasassa, jossa on onnistuttu kehittymään kasvavilla tulevaisuuden aloilla kaupungin ja yrityksien hyvällä yhteistyöllä investoimalla ja profiloitumalla. 

 

Lahden Muotoiluinstituutti on kansainvälisesti tunnistettu oppilaitos, jonka kädenjälki voisi näkyä paljon voimakkaammin kaupungin julkisivussa ja tapahtumissa. Viime vuosien päätösten sijaan oppilaitoksen menestystarina tulisi ottaa kaupungin teoissakin painopisteeksi.

bottom of page